Monday, October 23, 2006

Top 11

”Juuri kuule tuttu kertoi naisesta, joka tuli raskaaksi heti kun oli saanut adoptiolapsen. Se johtui siitä, että stressi jotenkin laukesi. Että kyllä sinullekin voi käydä niin, ajatteles. Että saat sittenkin vielä oman lapsen. Ei pidä toivoa menettää.”

”Nauttikaa nyt elämästä, kun vielä voitte ennen kuin lapsi tulee.”

"Eikö olisi helpompaa ja halvempaa tehdä itse (lapsi)"?

”Adoptiolapset eivät koskaan opi kunnolla suomea. Se on kamalan sääli, varsinkin kun sinäkin olet alalla, jossa nuo kirjoitteluasiat ovat niin tärkeitä.”

”On se ihanaa, että jotkut ovat noin epäitsekkäitä ja kasvattavat ihan vierasta lasta omanaan. Minä en kyllä pystyisi.”

”Kyllä minä sen tiedän, että monet adoptoivat vain rahan vuoksi. No, et ehkä sinä, mutta monet kuitenkin. Ne adoptiotuet ovat tosi isoja.”

”Kyllä se oma lapsi on aina oma ja veri vettä sakeampaa. Tulet ihan varmasti huomaamaan, eli mieti nyt vielä koko adoptiohössötystä.”

”Onko teidän nyt ehdottomasti saatava lapsi, kun se on noin vaikeaa? Ajattele positiivisesti. Ilman lasta teille jää paljon enemmän aikaa ja rahaa esimerkiksi lomailuun!”

”Kun teidän lapsi tulee täysi-ikäiseksi, hän matkustaa varmasti takaisin Kiinaan, etsii oikeat vanhempansa ja unohtaa teidät. Että se siitä kiitollisuudesta sitten.”

”Kyllä minua ainakin kauhistuttaisi, kun ei tiedä yhtään, että mitä sieltä tulee. Se lapsihan voi olla ihan minkälainen tahansa.”

"Mikä siinä teidän adoptiossa muka kestää? Eihän Angelina Joliella ja Madonnallakaan kestänyt noin kauan?"

Kyllä, minulle on sanottu kaikki tämä. Ihan tosissaan, luultavasti jopa hyvässä tarkoituksessa.

Friday, October 20, 2006

Kiinalainen hämähäkki

Aamuisin on jo kylmä, mitään ei tapahdu, mikään ei liikahda. Pitäisi haravoida piha, hammaslääkäriaika varata, hommata printteriin paperia, pieniä nakuttavia harmeja. Oikea elämä tuntuu odottavan jossain, minne on mahdoton nähdä.

Tärkeiden asioiden suhteen olen niin pitkään elänyt sitten kun –vaiheessa, se ei tunnu enää hyvältä. Sitten kun lapsi on sylissä, vietetään joulu kotona (nyt valitaan lomamatkakohdetta). Sitten kun pieni saapuu, mennään ajoissa nukkumaan (nyt kukutaan höpisemässä ja lueskelemassa vielä puoliltaöin). Sitten kun meistä tulee perhe, en enää mäkätä tasaisella rumalla äänellä joka asiasta (nyt... enpäs kerrokaan! Ja kuinka paljon ihminen muka voi muuttua?).

Haluaisin jo tässä nyt -elämän. Paperimme lojuvat jossakin laatikossa vieraassa virastossa, oletan. Ovatko ne edes siellä ihan varmasti? Lukeeko niitä joku? Kutovatko kiinalaiset hämähäkit parhaillaan verkkoa sen valokuvan päälle, jossa pönötän olohuoneessa sievät pikkukengät jalassa ja äidin vanha jakkupuku päälläni?

Edistyisi tämä olema. Välillä sentään tapahtuu jotakin, piskuista. Kiinasta adoptiolasta odottaville suunnatussa tiedotustilaisuudessa oli ihan metkaa. Tutkailin muiden naamoja; joku heistä lähtee kenties samalle reissulle kanssamme noutamaan muksua. Huikea ajatus, vähän kuin synnyttäisimme yhdessä! Tarjolla oli keksejä ja kahvia, luennoitsijat kertoivat asioita aivan kuin tästä kaikesta tulisi joskus totta: mitä hakumatkalle kannattaa pakata mukaan, millainen merkki on kiinalaisen miestenvessan ovessa, miten ajan saa kulumaan lapsen kanssa lentokoneessa.

Adoptioprosessin alussa laskeskelimme, että lapsi saattaisi olla kotona jo tänä jouluna. Mitä hulluutta! Etsin parhaani mukaan tyyntä tapaa suhtautua asioiden tolaan. Täytynee keskittyä vuoroin kitisemään ja väsymään, vuoroin ottamaan asiat vastaan ja vaikka jatkamaan typerää kiinan kielen opiskelua (Lauseet, joita oppitunnilla treenaamme, ovat älyttömiä: "Minä olen ruotsalainen." "Mistä maasta sinä olet?" "Saavuimme maahanne reittilentokoneella." "Onko täällä karaoke?" Niillähän sitä sitten kelpaa aloittaa kevyt jutustelu ensimmäisen vastaantulijan kanssa! Sitä paitsi ärsyttää aivan suunnattomasti, että puoliso on oppinut kieltä paljon paremmin kuin allekirjoittanut! ).