Tuesday, January 23, 2007

Vellipaniikki

Yöllä iski pyhä jysäys. Oivalsin, että herskyttelyni ja itkeskelyni on sysännyt käytännön asiat syrjään. Unelmoin lämpimästä käpertyvästä lapsesta, mutta tiedän aivan liian vähän siitä, miten häntä hoidetaan.

Kuinka usein vuoden tahi kahden vanha ihmistaimi syö? Mitä hän syö? Juodaanko velli tuttipullosta? Onko astiassa jokin suurempi reikä, että velli mahtuu ulos? Mikä sellaisen tuttipullon nimi on? Kuinka kauan päiväunet kestävät? Miten valitsen kurahaalarin, etten tule huijatuksi? Onko rattaat hankala nostaa bussiin, näyttää vähän siltä? Millaiset ovat hyvät rattaat? Miten vaippa vaihdetaan? Montako niitä kuluu vuorokaudessa? Mikä on maailman paras vaippa? Niitä on nimittäin hommattava! Millä peppu putsataan vaipanvaihdon jälkeen, pelkällä vedellä vai myös saippualla?

En saanut unta ymmärtäessäni riittämättömyyteni.
Valvoin melkein aamuun.
Kamalasti ahdisti ja vieläkin vähän.
En osaa mitään ja vellittä lapsi menehtyy!

Adoptiovanhemmat voivat mennä neuvolaan juttelemaan siinä vaiheessa, kun tieto lapsesta on saapunut. Sieltä saanee vihkosia, ohjeita ja sympatiaa - jos hyvin käy, suhtaudun vähän varauksella. Mutta tähän hätään on hankittava kirja, ohjekirja! Sellainen hyvä, josta löytyy tietoa päivärytmeistä ja muista tolkun asioista. Ja sitä sitten luetaan ja opiksi otetaan.

Vaan onhan tässä aikaa kartuttaa tietoja. Odotus jatkuu.

Vielä:
Viime kuukausina olen käynyt muutaman kerran sympaattisessa kiinalaisravintolassa, tarkoituksella ihan yksin. Syön, istun, katselen, kuuntelen. Henkilökunta on kiinalaista ja sisustus sekä musiikki sellaista tiedättehän. Nuo ovat minulle hiljaisia pyhiä hetkiä, jolloin ajattelen lasta niin kovasti että kaipuu kipristää koko kehossa.

Tekisi mieli sanoa sille sievälle hymysuu-tarjoilijalle, joka tuo pöytään tilaukseni, että aina häntä katsoessani mietin, miltä tuleva lapseni näyttää.